torstai 8. maaliskuuta 2012

Oikeanlainen lähimmäinen


Ihminen on erikoinen olento ja sen myötä myös hänen mielensä. Sitä toisinaan kuvittelee tuntevansa itsensä jopa hyvin, mutta tieto kuitenkin osoittautuu usein vääräksi. On tunne, että juuri nyt menee hienosti ja toiveiden mukaan. Jokainenhan haaveilee jostakin - ainakin silloin tällöin. Jostakin syystä jonakin tiettynä hetkenä kaikki loksahtaa omassa mielessä paikoilleen. Juuri näin haluan asioiden olevan, siitä riemuitsee. Kyseessä voi olla työ, harrastus, parisuhde, usko jne. Mutta arki tulee ja kaikki poksahtaa kuin ilmapallo. Ja alamäki vie kovaa.
Itse elin tällaisessa illuusiossa muutaman viikon. Oli vahva tunne oikeasta suunnasta. Pää suorastaan surisi uusia, entistä parempia ideoita ja tällä kaikella tuntui olevan Jumalan siunaus. 
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Viime viikolla huipulla ollessani, iski ensin epäilys ja sitten suorastaan pakokauhu. Eilinen ei näyttänytkään enää upealta ja itseluottamuskin oli poissa. Tilalla oli itsensä vähättely ja epäonnistuminen. Se johti tietynlaiseen kriisiin ja läheisten hätääntymiseen. Kaikki päättyi lopulta onnellisesti ja läheisillä ja ystävillä oli tähän merkittävä osuus. Ja suurin pelastus oli uskon säilyminen ja Jeesuksen läsnäolo. Taas kerran sain huomata, kuinka tärkeitä ystävät ovat ja minulla on ystäviä. Hengellisesti kyse on Jumalan työstä - Hän painaa vasemmalla kädellä alas, että voi oikealla nostaa ylös.
Jeesus kehoittaa meitä rakastamaan lähimmäistämme niinkuin itseämme. Yksinkertainen käsky. Mutta - miksi se ei kuitenkaan aina toimi. Monet meistä ovat siinä onnellisessa asemassa, että meillä löytyy lähimmäisiä, ystäviä, jotka oikeasti välittävät. Mutta laajemmin ajatellen näin ei kuitenkaan kaikilla ole. Miksi? Itsekkyys, vähättely, farisealaisuus, eriarvoisuus. Löytyisikö näistä syitä?
Kuka ja millainen sitten on oikeanlainen lähimmäinen eli sellainen, jota voi auttaa? Jeesuksen käskyssä ei siitä erikseen mainita, olisikohan Häneltä unohtunut se? 
Itse olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa. Tai oikeastaan pohtinut sitä, mitä olen kuullut ihmisten sanovan. Olen ollut mukana 11 vuotta Baltiaan suuntautuneessa avustustyössä. Monen mielestä se on tärkeätä. Siitä on osoituksena pelkästään viime syksyltä ne sadat mustat jätesäkit täynnä hyväkuntoista vaatetta. Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä. Melko usein kommenttina kuulee, miksi te autatte EU-maan kansalaisia. Virossahan kaikki on hyvin. Hieman pidempi keskustelu on osoittanut, että kommentin esittäjä on käynyt Tallinnan vanhassa kaupungissa ja tehnyt sen perusteella analyysinsa. Eli voiko virolaista auttaa?
Entä sitten paljon kohua aiheuttaneet Romania mustalaiset, jotka ovat suututtaneet mm. Helsingin ja Tampereen virkamiehet ja asukkaat. He aiheuttavat läsnäolollaan epäsiistin katukuvan ja ovat muutenkin epämiellyttäviä. Voiko sitten tällainen ihminen olla Jeesuksen tarkoittama lähimmäinen, jota tulisi rakastaan niinkuin itseään? Missä menee raja? Ja kenellä on oikeus vetää raja?
Olen syyllinen molempiin tapauksiin. Olen siis auttanut ja tulen jatkossakin auttamaan virolaisia ja latvialaisia. Siellä osa lapsista näkee nälkää ja se riittää minulle syyksi. Olen myös antanut aina joskus muutaman lantin Romanian mustalaiselle ja tulen tekemään jatkossakin näin. Minua on kyllä nuhdeltu tästä ja perusteluna on ollut, että nämä mustalaiset syövät paremmin ja heillä on paremmat vaatteet kuin nuhtelijallani. Mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, että nämä ihmiset ovat uhreja. Omassa kotimaassaan he eivät ole minkään arvoisia ja rikollisjärjestöt käyttävät heitä hyväkseen. Se, että heidät lennätetään Suomesta takaisin Romaniaan, ei ole mikään ratkaisu. Romaniaa ja Bulgariaa sekä muita ihmisoikeuksia rikkovia maita on painostettava muuttamaan tapansa. Kyllä EU:lla ja sen yksittäisillä jäsenmailla on olemassa siihen tarvittavat keinot. Kyse on halusta. Onneksi sisäministeri Päivi Räsänen on toiminut jo tämän suuntaisesti. 
Vaikka tiedän, että rikollisjärjestöt ovat Tampereellakin olevien mustalaisten taustalla, toivon silti antaessani, että näille syyttömille ihmisille jäisi siitä edes osa. Jos en anna, niin silloin siihen ei ole edes mahdollisuuttakaan. 
Minulla siis on lähimmäisiä, jotka välittävät ja haluavat auttaa. Itse haluan jakaa edes jotakin pientä tästä. Ja kuitenkaan en ole sen kummempi kuin kukaan muukaan.
Munkki Serafim kertoo kirjassaan Tie ylösnousemukseen - suuren paaston ja pääsiäisen sanoma aiheesta mm. seuraavaa: ”Hengellisyyttä etsitään yleensä puheista ja rukouksista. Jumalan rakkauden suuremmasta osallisuudesta haaveillaan kirjojen äärellä ja tunnelmoidaan pyhillä paikoilla. Jumalan hyvyys on kuitenkin myös kadulla avoimesti jaettavana. Kerjäläisten kourat, jotka ojentuvat sinua kohti, tarjoavat sinulle Jumalan armoa, toteaa Johannes Krysostomos. Jumala ei ole vain jossain toisella puolella. Hän on läsnä ´vähimmissä veljissään´. 
Ketä Kristus tarkoittaa? Kuka on hänen vähin veljensä? Me elämme globaalissa maailmassa, ja se tekee tästä kysymyksestä tyrmistyttävän. Kaikki se, mikä on meille tavallista suomalaista elämänmenoa, on maailmanlaajuisessa mittakaavassa kestämätöntä kerskakulutusta. Suomalaiset kuluttavat huomaamattaan luonnonvaroja niin, että jos koko maailma eläisi samalla tavalla, neljäkään maapalloa ei riittäisi ihmiskunnalle. Me saatamme saada samasta työstä 20 kertaa enemmän palkkaa kuin aasialainen tai afrikkalainen ja pidämme sitä oikeutettuna. Viimeisenä päivänä joudumme tuomiolle yhdessä heidän kanssaan. Ei ihme, jos se yllätysten päivä.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti